torstaina 26. marraskuuta 2009

Adventtia odotellessa





HURRAA!!!!!! Nyt olohuone on valmis ja juuri sopivasti ennen adventtia.
Pyysin remontoijalta, että adventiksi jos vaikka saisin olohuoneen ja eteisessä istuskelu loppuisi ja sehän onnistui.

Pikkutavarat etsivät vielä paikkaansa ja jouluiset koristeet ilmaantuvat vähitellen adventista alkaen.

Nyt kuitenkin tapetit on seinällä ja ne ovat mielestäni ihanat. Kamala, roiskerapattu, likaantunut takka on silotettu ja maalattu. Lattiat kuurasin juuriharjalla ja mäntysuovalla. Listat ovat kauniin harmaat ja paikoillaan.
NYT vaan ISTUN ja IHAILEN.


perjantaina 13. marraskuuta 2009

Hiljaa, hiljaa hiipien.....



Joulun valmistelu alkaa meillä yleensä adventin aikoihin, mutta nyt tuli remontin sotkujen keskelle lämmin ja jouluinen olo. Ihan vain hiukkasen annoin tälle yhä vaan aikaistuvalle höpsötykselle valtaa. Kynttiläjalat ovat olleet jo pöydillä monta viikkoa, osa koko kesän ajan, mutta nyt saapuivat keittiöön maalaamani joulumukit ja punaruutuinen kappa.



Ystävän lahja, ihana kynttilänjalka, sai enkelinmekon ripustimineen reunaansa. Mihin lie enkeli levähtämään lennähti? Liinan löysin kirpparilta, se on upeasti käsin pistelty ja juuri sopiva minun keittiööni.Pikkuiset purkit ovat myös lahja ystävältä.



Mukit maalasin pari vuotta sitten. Punaiset sydämet ovat kultaisia pilkkuja täynnä.

keskiviikkona 4. marraskuuta 2009

Kodinkone riippuvuus





Lienee aika vakava tauti tuo riippuvaisuus koneesta:):):):)
Olen aina kuvitellut olevani siinä suhteessa hyvinkin riippumaton. Olen hymähdellyt kaikenmoisille sähkölaitteille, joita "muka" taloudessa tarvitaan ja mielestäni pärjännyt hyvin pienellä sähköä kuluttavien vempeleiden määrällä.
Talomme on viileä, mutta sähköpattereita käytämme vain silloin, kun ei ole mahdollisuutta lämmittää puilla, tai kun tule yövieraita keskuslämmitysasunnoista, he kun tarvitsevat talollemme outoja lämpölukemia.
Talouteeni ei kuulu yleiskonetta, ei telkkaria, ei mikrouunia, ei kuivausrumpua, eikä montaa muutakaan vempainta, mutta nyt iski kamala puute!!!!!
Tiedättehän, että vempaimet toimivat savulla!!!!!!
TOTTA, sillä aina kun laitteesta tulee savu ulos, eli karkaa, laite lakkaa toimimasta.
Ja nyt kävi niin, että pesukoneesta karkasi savu. Haju oli kamala ja outoa öljyn näköistä mömmöä valui kylppärin lattialle????????????????
Reipas mamma kun omasta mielestäni olen, pesin vaatteet pienessä vadissa nyrkkipyykkinä, yksi kerrallaan. MUTTA....mutta isännän fleesen kohdalla minun täytyi tunnustaa olevani riippuvainen PESUKONEESTA!!!!!
HURRAA, savu karkasi sunnuntaina (liekö pyhäisellä pyykinpesulla ollut osuutta) ja tänään kylppäriimme kannettiin uusi kone.
TUNNUSTAN (näin julkisesti) tarvitsevani pesukonetta ja jääkaappia ja pakastinta ja....
Tuttavani koululainen tuli energiansäästöviikolla koulusta kaavakkeen kanssa ja kysyi äidiltä; Mikä on mielestäsi tärkein kodinkone? Arvatkaapa, mitä seitsenhenkisen urheilua harrastavan koiraperheen äiti vastasi???
"HARJAKIHARRIN"

Onko sinulla mokomia riippuvaisuuksia???
Mukavaa marraskuuta.