
Voi ihanaa, nyt tuntuu keväältä. Lämpötila on plussan puolella, jääpuikot sulavat räystäältä, talitintit laulavat, lumi sulaa hiljaa ja vähitellen, mutta sulaa kuitenkin.
Monet varmaan muistavat Hilkka-Helinä Lappalaisen NYT ON AIKA- sivut Kotiliedessä. Niitä ei ole sellaisenaan julkaistu enää vuosiin, mutta niistä on vuonna 1982 julkaistu kooste, Nyt on aika muistaa ystävää- syntymäpäiväkirja. Minä sain tuon kirjan silloin lahjaksi ja se on kulkenut siitä asti mukanani kaikissa muutoissa ja muutoksissa. Kirjaan merkitsin ystävien skä heidän lastensa syntymäpäiviä ja nyt kirjaa lukiessani jonkun kohdalla jopa joudun ihmettelemään, että kukahan tuokin mahtaa olla. Elämä on kuljettanut eri suuntiin ja etäännyttänyt.
Kirjassa on ihanat Martta Wendelinin kuvat ja jokainen kuukausi on saanut oman runonsa pääasiassa Lappalaisen kirjoittamana.
Tässä teille maaliskuun runo.
Onnellinen laulu
Eikö ole onnella lauluja?
- Onnella on sata laulua.
Auringosta ja kesästä ja hopeisesta purosta,
jonka varrella loistivat kultaiset rentukat.
Sata laulua hiljaisesta illasta,
puiden varjosta maaliskuun hangella
ja lempeästä tähdestä koivun luona.
Ja jos aurinko ja tähdet sammuvat
ja tulee talvi ja kuolema
eikä lapsen nauru enää soi,
silloinkin onnella on sata laulua
kaikesta siitä, mikä oli.
Yksi humiseva kiitos,
kaikentäyttävä,
siitä, rakas, mikä oli.
Täksi ja ensi viikoksi Hilkka-Helinä Lappalainen antoi tälläiset ohjeet:
NYT ON AIKA:
-muistaa talvisodan kunnian päivät
-antaa yllätyslahja
-katsoa lumen kimallusta
-lähteä keväthangille
-iloita kevätpäiväntasauksesta, sehän kertoo valon voitosta
-muistaa monissa itsekkyyttä koettelevissa asioissa Martti Lutherin sanat:"Mitä on raha?Tomu saiturin laatikossa, koi rikkaan sydämessä, mutta kultainen auringonsäde, siunauksen tulva, kun sitä käyttää viisas ihminen.