Satujen maailma ja leikki-ikä

Tänään olin ensimmäistä kertaa nukkekurssilla. Olen ollut nalle- ja posliininukkekurssilla joskus aikoja sitten, mutta tälläisiä paperimassanukkeja en ole koskaan tehnyt.Senverran pääsin asiasta jyvälle, että tiedän yhden nuken tekemisen vievän aikaa ja vaativan monenlaisia taitoja. Onneksi opettajamme on mestari alallaan ja niin minäkin ehkä saan yhden nuken tehtyä.
Tuo satujen talo oli jo itsessään sellainen nähtävyys, että siellä olisi voinut viettää aikaa tuntikausia vain ihaillen ja ihmetellen. Miten joku aikuinen onkin voinut löytää leikin itsestään ja vielä jakaa sen tunnelman ja taidon muiden kanssa.
Talo oli täynnä tavaraa, ideoita pursusi jo ympärilleen katselemalla ja kauniit esineet suorastaan odottivat, että saisivat antaa inspiraatiota ja leikin juhlaa meille paikalla oleville.




Ihanuuksia oli tuossa pikkutalossa vaikka millä mitalla.Tupasen emäntä oli keräillyt nukketavaroiden ja antiikin lisäksi vanhoja lastenvaatteita ja ihania kirpputorilöytöjä.Henkareissa riippui koululaisten essuja ja pöydällä oli kaksi koria täynnä mustikoita ja puolukoita. Pienet korit olivat kirpparilta ja niiden tekijä oli ollut todellinen taituri. Marjat olivat puuhelmiä, mutta yhdestäkään ei reiät olleet näkösällä ja koko komeus oli lakattu, joten marjat kiilsivät koreissaan kuin juuri poimittuina.