tiistaina 26. toukokuuta 2009

Hauska haaste

Pieni otos kotikaupungistani.


Minun pikkuinen kotini. Maailman paras paikka.
Ja alla olevissa kuvissa upeita naapuruston taloja.Puukaupunki on täynnä ihania taloja ja upeita pihoja. On unelmien täyttymys saada asua tälläisessä paikassa.




Tämän haasteen bongasin Vuokon blogista ja koska pidän näistä hauskoista haaste-jutskista, vastaan nyt hetimiten.

-Olen valittu, yksi miljoonasta.
Tässä tietoa mielihaluistani,työstäni, haaveistani.

Neljä työtä, jota olen elämäni aikana tehnyt:

1.Olen ollut äitinä kahdelle tyttärelle ja mielestäni onnistunut tehtävässäni hyvin.
Tyttäreni ovat itsenäisiä, fiksuja aikuisia naisia ja olen heistä ylpeä.
Tämä on ollut elämäni tärkein työ.
2.Olen tehnyt päivähoidon-ja kotipalvelun ohjausta, sekä lastentarhanopettajan työtä.
3.Olen ollut kuvataideopettajana.
4.Olen myös tehnyt sisustussuunnitelmia.

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:

- eipä ole moisia, kun ei ole televisiotakaan. Ehkä katselisin saksalaisia dekkareita.

Neljä paikkaa, jossa olen lomaillut:

1.Merellä. Seilannut pitkin Perämerta. Upeaa, ihanaa, haastavaa.
2.Ainolassa. Sisareni perheen vanha torppa Hämeessä. Rauhoittava ja kaunis.
3.Ulkomailla.Joskus pari-kolme kertaa. Eipä juuri innosta.
4.Kotona. Parasta maailmassa on puuhailu kotosalla.

Neljä internetsivua, joilla käyn melkein päivittäin:

1.Sähköposti.
2.Oma blogi.
3.Ystävien blogit ja muutama uusi tuttavuus aina silloin tällöin.
4.Kotimaa-lehden lukijablogeissa ja koirakerhon blogissakin tulee käytyä.

Neljä lempiruokaa:

1.Mieheni grillaamat herkut kesäisin.
2.Hirvenliha, katajanmarjoilla maustettuna.
3.Ahven, paistettuna tai savustettuna.
4.Raikas kesäinen salaatti ja ruisleipä.

Neljä paikkaa, jossa mieluummin olisin juuri nyt:

1.Kotona.Paras paikka maailmassa.
2.Merellä. Kohta taas toivottavasti pääsen.
3.Eräretkellä. Ei enää ole mahdollista minulle.
4.Perheen kanssa missä vaan.

Heitän tämän haasteen juuri SINULLE!!!!!
Otahan koppi.

20 kommenttia:

sariw kirjoitti...

Asutte upealla paikalla. Nuo vanhat talot ovat tosi kauniita : )

Sussi kirjoitti...

Kotikaupunkisi on tosi kaunis!

Vuokko kirjoitti...

Mää oon heikkona vanhoihin puutaloihin, varsinkin eri kaupunkien puukaupunkiosiin. Olisi ihana päästä tuonnekin ihastelemaan taidokkaita rakennuksia.
Kiva, kun vastasit haasteeseen :)

TeeKoo kirjoitti...

Tykkäisin ihan vain kierrellä tuollaisilla kaduilla ja teillä...Katsella, ihastella juuri noita ihkuja rakennuksia, taloja...Puhumattakaan jos pääsisi asumaan tuollaiseen paikkaan!

Olipas kiva lukea tuota haastetta :)

Mari kirjoitti...

Upeita taloja teillä :)

Sirkka kirjoitti...

Paljon jaksat kirjoitella ja kauniisti, se on hyvä se.
Puutalot ovat kauniita, niin viihtyisiä sisältäkin, ettei oikein uloskaan malttaisi lähteä...minä niin pidän kaikesta kauniista, tai sanoisinko näen asiat kauniina...
Me käymmekin melkein kerran viikossa Porvoossa, joka on minun lempipaikkojani, toki on Tammisaarikin ja paljon muitakin kohteita, jossa viihdyn,
mutta paras paikka ja ihanin on kotini!

Oikein ihania puuhastelu päiviä sinulle Elina, usein mietin jos asuisin lähempänä sinua, niin mentäisiin käsikynkkää puistoon Alma vierellä tassuttelisi...voi meitä kolmea...

Sirkka kirjoitti...

Almalle lämpöiset Onnittelut!

Kaunista ja hyvänolontunnetta päiväänne ja käyhän myös Elina kurkistamassa ja toivottamassa kukillesi ihanaa päivää.

mimmuli kirjoitti...

Ihania talja<3 koppi otetu vastaan=)) Vastasin haasteeseen.

mimmuli kirjoitti...

Siis Taloja..=))

maano kirjoitti...

jossakin blogissa törmäsin sinun blogisi nimeen päivällä ja ajattelin et tuollA pitää käydä kurkistamassa , mut se unohtu ku tuli kiirettä . ja hih .. sinä olit tullut käymään minun luonani ja sitä reittiä nyt löysin tännekki :) . blogisi oli täynnä ihanaisia kuvia :)

Elsa kirjoitti...

Perillä ovat! Lämpimät kiitokset, tuunaus on täällä käynnissä heti. Olen myös hoitanut "oman osuuteni".

Aurinkoista viikonvaihdetta!

Toivotteleepi
Elsa

P.S. Haasten olen ottanut vastaan, taisitkin jo kommentoida. :)

marjamatilda kirjoitti...

Kauniita ja henkeviä rakennuksia, niissä asuu varmaankin vain onnellisia ihmisiä! Hyvää viikonloppua!

AnnHelen kirjoitti...

Hei Elina!

Kiitos vierailustasi blogissani, piti heti tulla vastavierailulle ja oikaisemaan saamiasi vääriä tietoja koskien putiikkiani. Kyllä minulla on ihan fyysinenkin pikku kotipuoti..löydät osoitetiedot ja aukiolot kun käyt kotisivuillani. Löydät minut täältä naapuripitäjästä kirjaston läheltä..
Harmi ettet löytänyt minua viimeeksi, mutta tule ihmeessä käymään seuraavan kerran kun täälläpäin ajelet (tai ota ihan asiaksi tulla täänne :), juodaan terassikahvit :)

Ihanaa viikonloppua sinulle,

terkuin -A-

Lennu kirjoitti...

Ihania puutaloja, kyllä varmasti on unelmien täyttymys asua tuollaisten keskellä.
Porvoossa ihastelin kanssa wanhoja taloja, niillä on sielu ja ne huokuu jotain käsittämättömän arvokasta.

jaana kirjoitti...

Kaunista ja niin tunnelmallista on asuinalueellanne!
Ihania taloja ja pihoja!

RBW kirjoitti...

kovin on tuttuja taloja...nyyh.

Mirva kirjoitti...

Kaunista on puukaupungissa. Ehkä kesäloma reissumme suuntautuu sinne:)
Mukavaa alkanutta viikkoa:)

Sirkka kirjoitti...

Minä tulin tänne puitasi katselemaan, et ollutkaan niitä kuvannut...
kysyit siitä syreenistä..niin et kertonut kuinka vanha se on..
meillä nuo ovat jo kohta 30v. ja olen vain kuivia karsinut, mutta tänä vuonna leikkasimme neljä paksua oksaa pois, koska hankasivat aitaa..

Älä ihmeessä katkaise!
Unkarinsyreeni ja puistosyreeni ne muistuttavat paljon toisiaan ja molemmat viihtyvät aurinkoisella sekä puolivarjoisella paikalla, runsasravinteisessa maassa...Itse en ole koskaan lannoittanut...ja varmaan ovatkin sen vuoksi alhaalta ilman kukkia..

Uskon kyllä, että saat kauniit kukat puihisi, joista iloita!

elina kirjoitti...

Kivoja kommentteja... ottakaahan haaste vastaan- te jotka ette vielä ole ehtineet.
Nämä vanhat ihanat talot ovat aina olleet heikkouteni ja onneksi löysimme tämän, kun haimme rintamamiestaloa maalta. Nyt asumme keskellä kaupunkia ja ihan maalla, ympärillä koko upea Neristan.
Kohta lähdemme iltatorille, jos ei ala sataa ja sitten väsään uuden postauksen.

Deborah kirjoitti...

No on varmasti unelmien täyttymys asua noin ihanassa paikassa. Tuollaisesta olen minäkin haaveillut, joskus jopa nähnyt ihanaa unta, että asun idyllisessä vanhanajan puutalokorttelissa.:) Aivan huippukauniita taloja!