maanantaina 13. huhtikuuta 2009

Haaveiden kevättä

Kirkkaat aamut kohoavat

Jokainen kevät nostaa silmiini kyyneleet
ilosta,koska tämä maa on niin kaunis.
Järvi on aina uusi ja erilainen,
rannoilta kahvinruskea,keskeltä kirkas,
se näyttää virtaavan kuin joki,kadoksiin metsiin.
Lämpiminä aamuina sen kietoo sumu,
sinertävä kuin aamumaito,
sateella sen silkki on harmaa.
Kirkkaat aamut kohoavat,
päivä ja yö vaihtelevat,
sade ja kuulas ilma.
Vuodenaikojen lähtö ja paluu,
lintujen laulu, äänien häipyminen,
aamu ja ilta, kevät ja syksy
alati hämmästyttävät minua.

(Eeva-Liisa Manner)






Näinä sateisina päivinä olen nauttinut puutarhalehtien lukemisesta ja taimitarhojen sivuilla vierailuista. Suunnittelen, mietin ja haaveilen.
Lankalauantaina minun oli jo päästävä kukkien pariin ja niinpä istahdin maalaustelineeni ääreen ja yritin saada kesää edes hieman siirretyksi kankaalle. Ihan pienen haaveen anemonien kukinnasta ja auringon valosta. Tulos ei ole hääppöinen, mutta se antoi hyvän mielen ja päivä kului mukavasti nautiskellen. Työ jatkuu taas seuraavana sadepäivänä ja voihan olla ettei se valmistu koskaan, mutta tekeminenhän ja haaveilu siinä ovat tärkeimmät asiat.



Kiirastorstain kauppareissulla pistäydyin puutarhamyymälässä, ajatuksenani ostaa narsisseja keittiön pöydälle, mutta mitä ihanaa löysinkään.....
Ihan oikeita lemmikkejä, upea kevään merkki.


Alma nauttii päiväunista

Pääsiäisen aikana pihassa ei silmin nähden tapahtunut mitään. Ilma oli kylmä ja sateinen, eivätkä tulppaanini kasvaneet varmaan senttiäkään. Jos oikein tarkkaan katselen, ehkäpä koivun silmut hieman pullistuivat ja sadevesi sulatti lisää mutaisia ja savisia alueita keskelle pihaa.
Alma joutuu saaviin pesulle joka pihalla käynnin jälkeen, eikä neiti oikein pidä siitä, vaan saa riukkumiskohtauksen aina kun yritän kantaa sitä ovelta kylpyhuoneeseen.Itse saavissa seisominen ei Almaa huoleta, mutta se matka ovelta, silloin täytyy riekkua ja yrittää roiskuttaa rapaa joka paikkaan. Parhaat pisteet taitaa saada uusista tapeteista ja pitsiverhoista ja vähiten eteisen tummasta matosta, huippu on tietysti jos pääsee irti ja ehtii juosta emännän uuteen vierassänkyyn ja putsata jalkansa pitsilakanaan.

13 kommenttia:

MariaK kirjoitti...

Voi teidän Almaa, on se niin suloinen!

Tuo Mannerin runo on todella koskettava. Pidän hänen runoudestaan paljon muutenkin.

Valmistuva taulusi on todella hieno, älä yhtään vähättele! Olet todella todella todella taitava! Usko pois! Kukat ovat hyvin elävän näköisiä, raikkita ja kauniisti toteutettuja, persoonallisia ja luontevia. Hieno työ jo nyt. - Näenkö oikein, että maalaat sitä öljyväreillä?

elina kirjoitti...

Huomenta Maria, oikeinhan sinä huomasit, öljyvärit ovat käytössäni. Akvarellit ovat minulle liian vaikeita, kun pitäisi onnistua yhdellä kertaa ja olen posliinia maalanneena tottunut maalaamaan useita kerroksia ja pyyhkimään välillä pois. Akvarelli kyllä kovasti kiinnostaisi, toivottavasti saan lähdettyä kursseille joskus.

Sussi kirjoitti...

Voi, joko lemmikkejä on saatavilla kukkaliikkeistä...

Kauniin taulun olet maalannut.

Hyvää alkanutta viikkoa!

T. Sussi

elina kirjoitti...

Heippa Sussi. Tämän ihanuuden löysin Kokkolan agrimarketista, joten ainakin niissä marketeissa sitä on saatavilla.

malla kirjoitti...

kerrassaan ihana taulu!
keväistä viikkoa puukaupunkiin:)
-malla-

Mari kirjoitti...

Ihana Alma <3 Todella kauniin taulun olet tehnyt! Mukavaa alkanutta arkea :)

jaana kirjoitti...

Voi Elina, ihana tuo sinun taulusi!

Äläkä yhtään sure teidän kevään tuloa, meillä on vielä 20 senttiä lunta joka paikassa :(

Meillä koira pestään (lähinnä jalat ja helmakarvat)lämpimässä vedessä jo portailla ulkona, sitten äkkiä sisälle lämpimään ja kuivataan eteisessä. Ei pääse sotkemaan joka paikkaa.

Suloinen kuva Almasta!

Sirkka kirjoitti...

Voi Elina kuinka kauniin taulun olet maalannut...tunne on kuin olisin puutarhasi keskellä..värisävyt mielyttyvät minua, samoin kukat taulussasi.
Almalla on koiran kujeet,..
naapurini koira kuoppii maata aina pihalla ollessaan, josta emäntä ei pidä ollenkaan, vaikka toinen yrittää auttaa kukkapenkin teossa...

Mukavaa tiistaita.

Deborah kirjoitti...

Ai ihanaa, olet taitellut kaunista! Itsekin tässä haaveilen jotain maalaavaani, on vain niin korkea kynnys aloittaa. Ihana tuo Alma. Iloista alkanutta viikkoa!

Lennu kirjoitti...

Kaunista taulua olet tekemässä. Aidosti voin sanoa, että kadehdin kaikkia jotka osaavat piirtää, maalata. Sitä taitoa ei minulla ole. Kättensä työn kun näkee välittömästi koko ajan kun teos valmistuu ja sitten se on ikuistettu ja voi katsella ja nauttia.
Suloinen teidän Alma. Aikas terhakkakin näköjään - kengästä päätellen, hih.
Mukavaa arkea toivotan!

elina kirjoitti...

Kiitos taas teille kaikille. Onhan se mukavaa,jos joku pitää töistäni, mutta tuon taulun kohdalla en kyllä itse ole kovin tyytyväinen työni jälkeen.
Jaana ystäväni, älähän kehu, voit vielä joutua viemään tuon tekeleen mukanasi.

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Olipa koskettava runo..kyynel tuli silmänurkkaan.
Sisä osaat siis maalatakin..olet niin taitava...oi kun olisi itsekkin..
Ja suloinen Alma..rapsutuksia Almalle...

Katja - Bag End kirjoitti...

Voi ihana Alma :-) En tiedä itkisinkö vai nauraisinko jos olisi omasta koirasta ja pitseistä kysymys, mutta hauska lukea Alman tepposista.

Maalauksesi on kaunis! Olet näköjään lahjakas monella taiteen saralla :-)

Oikein hyvää viikon jatkoa ja toivottavasti ne tulppaanit pian kasvavat.

Katja