Adventti

Nyt on sitten virallisesti aika aloittaa joulun valmistelut ja tietysti mielellään aloitan sen omasta itsestäni. Yritän ottaa aikaa rauhoittumiselle ja kiireettömyydelle.
Aamulla adventtikirkossa tuli jo joulun odotus mieli. Minun jouluni alkaa Hoosianna hymnistä.
Kotona polttelen kynttilöitä ja otan vähitellen jouluisia koristeita esille.
Leipomukset ja ruuanlaitot yritän jättää mahdollisimman vähälle huomiolle, lahjoja en juurikaan ostele, ehkä vain tyttärille jotain pientä.
Ihanaa ja rauhaisaa adventin aikaa teille kaikille.
Olisi mukava kuulla teidän joulunodotus tavoistanne. Laittakaa tulemaan, mitä juttuja on "pakko" tehdä, muuten ei tunnu joululta.

Huonekuusi

Aikaisemmissa kodeissa minulla on ollut isoja huonekasveja, mutta tähän kotiin ei muuttanut yhtään kasvia. Toivon tietysti, että tänne hankkimani kasvit viihtyvät, ne kun pitävät puulämmitteisistä ja viileistä vanhoista taloista.
Kesällä tietysti oli vaaleanpunaiset pelargoniat keittiön ikkunalla ja ystävältä saatu orgidea makuuhuoneessa (kukkii nyt jo uudestaan ). Syksyllä sain anopilta fiikuksen ja keväällä olisi tarkoitus hankkia ainakin hienohelma ja unelma.
Viime lauantaina käväisin kukkakaupassa amarylliksen mukuloita hakemassa, kun näin ihanan pienen huonekuusen. Huonekuusi on vaikea kasvatettava, mutta se oli niin kaunis, että oli ihan pakko ostaa. Viileä huone meillä on kyllä tarjolla, mutta valoa ei varmaankaan ole riittävästi, vanhoissa taloissa kun on pienet ikkunat.

Yleensä en tuo joulukoristeita sisälle ennen adventtia, mutta nyt tahdoin vähän joulutunnelmaa viikonlopun vieraita varten. Vieraatkin toivat isännälle ison tontun,joka harmaine partoineen on talon isännän näköinen.Enkelityttö ja tontut ovat minun ompelemiani, tein ne viime jouluksi ja ihanan puisen lampaan olen saanut Jaana-ystävältä joululahjaksi.

Kotia ei saa kauniiksi, edes jouluksi, kun kaikkialla on keskeneräistä, mutta tämä joulu mennään näin ja ensi vuonna toivottavasti on jo remppa valmis.

Haastetta riittää, kun kirjain on V

Sain Marjalta haasteena etsiä V-kirjaimella olevia, minulle tärkeitä tai muuten minun elämässäni läsnä olevia asioita.Oli tosi vaikea miettiä niitä, mutta löytyihän lopulta.
Laitan myös kuvia Niilosta, Katjan pyynnöstä.Ja onhan Niilo niin söpönen.
Vanamo (1) meidän 8.6m pitkä moottorilla etenevä kesämökkimme. Linnea puinen vene (2). Ihana puinen veneenrunko, josta joskus pitäisi tulla vene. Veneily (3) on yhteinen harrastuksemme ja vietämme kaiken vapaa-ajan merellä, kunhan tämä remontti valmistuu.
Veikko,Vesku,Veke,Vesa (4), kaikki tärkeitä ystäviä, hienoja miehiä ja ihania ihmisiä.
Vuokko (5), ystävä, jota näen aivan liian harvoin.
Vähemmällä (6) pitäisi tulla toimeen ja nyt joulun alla se on tavallista tärkeämpää. Kaikenlainen tuhlailu ei kuulu joulun odotukseen.
Antti veli(7), erittäin rakas ja tärkeä.
Vapaa-aika(8), sitä kuulemma meillä eläkeläisillä riittää. Ei vaan täällä ole liiemmin näkynyt, vaikka vapaatahan on kaikki aika.
Vähättely(9), nykyään vallalla oleva asia. "Eihän tuo mittään" asenne on pahinta mitä toisen ongelmiin tai murheisiin voi sanoa, saati sitten, jos vähättelee jotain ihmistä itseään.
Vuosi(10), kohta lopuillaan ja taas on aika katsoa omaa elämää taaksepäin, mutta ennen kaikkea unelmoida tulevasta.
Löytyihän noita asioita ja lisääkin olisin löytänyt, nyt kun pääsin alkuun.

Portista pihaan

Koska en vieläkään voi laittaa kuvia eteisestämme, päätin kuvata uutta kaunista porttiamme. Täällä vanhassa kaupungissa talojen, aitojen ja porttien ulkonäköä ei saa muuttaa, joten tämä uusi on samanlainen kuin vanha ja laho porttikin oli. Tosin levensimme porttia vähän, entinen ei ollut kuin kuusikymmentäsenttiä leveä, eikä portista mahtunut kottikärrykään. Nyt mahtuu kottikärry ja emäntäkin ostoskasseineen.
Kottikärryillä tuodaan polttopuita peräkärrystä liiteriin ja emännän on muuten mukava mahtua kotiportista

Koiruuksia

Meidän Alma, niin pikkuinen koira, on saanut meidät ihan sekaisin. Välillä tuntuu kuin hoitelisimme Almaa kuin pientä lasta ja välillä Alma käyttäytyykin kuin pikkulapsi.
Kun puhun puhelimessa, Alman täytyy saada huomiota ja se puree lahjetta tai järsii tossujani. Kun menen vessaa, minun täytyy olla tosi nopea, jos aion päästä sinne yksikseni. Almakin nukkuu isännän polvitaipeessa, ihan kuin Marjan Mimosa.
Alma on terrieri ja se kyllä näkyy luonteessa. Itsepäisempää elukkaa on vaikeaa löytää ja Alma osaa kyllä osoittaa mieltäkin.

Naisia aamiaisella

Kotiseurakunnassa on tapana kutsua naiset aamiaiselle muutaman kerran vuodessa. Tämä aamiainen on lauantaiaamuna jo puoli kymmenen aikaan. Varmaankin tuo aika on katsottu hyväksi, ehtiihän sitä lauantain touhuille perheen pariin vielä aamiaisen jälkeenkin.
Taas oli lauantaina kokonntunut seurakuntatalolle runsas joukko naisia(noin80) ja niin eri ikäisiä, että sain ihmetellä tämän tilaisuuden vetovoimaa.
Ensiksi syötiin oikea viiden tähden aamiainen ja kuunneltiin kvartettia, joka lauloi tuttuja lauluja. Kaunein laulu oli vanha Täällä Pohjantähden alla.
Kutsuttuna puhujana oli halsualainen pappi Jouko Heikkinen ja aiheenaan hänellä oli suru.
Heikkinen sanoi, että kaikki maailmassa vallalla olleet aatesuunnat (kommunismi,kapitalismi,natsismi, modernismi yms.) ovat yrittäneet tehdä maan päälle täydellisen onnen valtakuntaa. Mutta ihminen on tyhjä onnessa, onni piirtyy parhaiten surua vasten ja ihminen, joka on kokenut suruja, voi ainoastaan kokea onnea. Ihminen, jolla ei ole ollut suuria suruja, ei myöskään ymmärrä omaa onneaan, kun ei ole itsessään mahdollisuutta peilata onnea suruja vasten.
Tältä papilta oli kuollut tytär ja hän sanoi Saara-tyttären kuoleman saaneen aikaan pyörremyrskyn hänen elämässään ja vuosien päästä hän tajusi Saaran tehtävänä maan päällä olleen antaa isälleen elämäntehtävä, surun tärkeydestä puhuminen ja kirjojen kirjoittaminen.
Oli taas upea tilaisuus, josta sain paljon ajateltavaa ja jotenkin nuo aamiaiset ovat hyvin lämminhenkisiä, vaikka väkeä olikin taas paljon.

Kaarisillan sanoin;
Älä salpaa surua luotasi, kun siltaa rakennat.
Ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet.

Surullisia asioita

Meidän Martan rakas kisuliini Viivi on kuollut.
Viivi meni hukkaan iltakävelyllä muutama päivä sitten. Viivi oli sisäkissa, jota ulkoilutettiin valjaissa, eikä se koskaan ollut vapaana. Tällä kävelyllä vastaan tuli iso koira, jota talutti kaksi pikku-tyttöä. Koira oli todella iso, kuulemma isompi kuin Olga rotikka, eivätkä tytöt pystyneet pidättelemään sitä ollenkaan.
Viivi säikähti ja ehti rimpuilla itsensä irti valjaista ja sitten pakoon pimeään metsään. Koira palasi jonkin ajan kuluttua, mutta Viivi jäi metsään.
Martta etsi iltaisin töiden jälkeen ja taisipa siinä mennä yöunetkin, mutta Viiviä ei löytynyt.Eläinsuojeluyhdistyksen palstalle ja löytöeläinkotiin ilmoitettiin ja tiedotteitakin tyttö jakoi lähialueelle.
Eilen sitten tuli soitto. Viivi oli jäänyt auton alle ihan lähellä kotia, oli raukka varmaan yrittänyt kotiin. Pariskunta, jonka autoon Viivi oli törmännyt, oli ottanut kissan mukaansa ja etsineet netistä tietoja omistajasta. Martta kävi tunnistamassa kissan ja Viivi haudattiin eilen.
Suuret kiitokset ymmärtäväisille ihmisille, jotka korjasivat Viivin pois maantieltä ja vieläpä näkivät vaivaa omistajaa etsiessään ja kuulemma vielä hautasivat Viivin, kun tytär ei pystynyt. Tälläisiä ihmisiä on harvassa, en ainakaan ole kuullut moisesta ennen. Yleensähän eläin jää tien varteen.
Koiran omistajaa ei saa yhtään sympatioitani. On vastuutonta antaa isoa koiraa lasten ulkoilutettavaksi, kun kuka tahansa näkee jo koiran koosta ettei se ole hallinnassa. Ei myöskään koiran omistaja tullut apuun etsimisessä, eikä ottanut minkäänlaista yhteyttä.
Meillä on suru ja ikävä pientä iloista ja itsenäistä Viivi-kissaa, mutta Onneksi meillä on nyt varma tieto Viiviläisen kohtalosta, eikä tarvitse olla epätietoisuudessa.
Pieni, ihana Viivi, meillä on ikävä.

perhosia marraskuussa

Sain kivan tunnustuksen Krisseltä Vaaralasta.
Olen ylpeä huomiosta, tämähän on minulle niin outo maailma ja postauksetkin ovat mitä sattuu.
Laitan mielelläni kauniin perhosen lentämään toisiin blogeihin.
Perhonen lentää:
Tinttarukselle, Riihipirttiin, sinne kait mahtuu yksi perhonen enkelten joukkoon.
Katjalle, kauas maailmalle, ihailen kauniita kuviasi ja taiteellista silmääsi.
Marjalle, metsän reunaan, tunnut läheiseltä, vaikka emme ole koskaan tavanneet.
Karitalle, valkoiset unelmat elävät kauniissa kodissasi.
Kirsille,toiseen kerrokseen liihottaa pieni perhonen kiittäen, että otat esille tärkeitä asioita.

Joulu tulee hiljaakin

Tämä syksy on ollut niin pimeä ja raskas,sateinen ja tuulinen, etten oikein itsekään osaa asettua joulun odotukseen ja kaikkeen siihen liittyvään tohotukseen.
En varmaan saanut tarpeeksi aurinkoa ja lämpöä varastoitua syksyn varalle, enkä pitänyt niitä vaaleanpunaisia lasejakaan viime kesän sadesäillä.
Tänä vuonna minun ei ole pakko MITÄÄN....
En leivo, en askartele, enkä muutenkaan touhota kiireisenä. Minä vaan en jaksa.
Olen jo nyt kyllästynyt kaikkeen siihen krääsään mikä muka tuo joulun tullessaan. En jaksa innostua joka tontusta, kulkusesta ja patee ohjeesta, joita pukkaa joka tuutista.
Kaikenmaailman asetelmat ja kimmellykset, valot ja pattereilla kulkevat punakuonot suorastaan raivostuttavat minua. Ja ne kamalat jouluvalot, joita on jokaisessa räystäspielessä ja pensaassa vilkkumassa ja tuikkimassa, ne saavat minut suorastaan pahoinvoivaksi.Pihat ovat kuin huoltoaseman pihoja värivaloineen ja joskus tuntuu, että taitaa se sähkö olla vieläkin liian halpaa, kun moiseen amerikan hullutukseen täälläkin mennään.
Minä odotan joulua hiljaa itsekseni. Laitan adventtina kynttilän ikkunalle ja enkelin pöydälle. Ihailen pihoja joissa tontut uskaltavat liikkua ja pieni kynttilälyhty näyttää tietä portin pielessä. Vältän kaupoissa käyntiä ja joulumessuja,teen vähäiset lahjaostokseni pienistä myyjäisistä ja
odotan suurta syntymäjuhlaa mahdollisimman vaatimattomasti.
Tämä tunnelma, jonka kuvien muodossa haluan teille antaa, on minun jouluni kuva. Jos vielä olisi lunta, kuva olisi täydellinen, mutta näinkin kelpaa ja tuntuu hyvältä.

Sunti, tie merelle

Kaupunkimme läpi kulkee kanava, Sunti, joka antaa ilmettä ja on iso osa Kokkolan historiaa.
Aiemmin Suntia pitkin kulkivat tervaveneet ja muutkin tavarat saapuivat kaupunkiin veneillä isojen purjealusten jäädessä kaupungin ulkopuolelle. Suntin varrelle jää vanha kaupunki Neristan ja sen kauniit talot ja puutarhat. Neristanissa oli pakkahuone, raatihuone, tulli,kirkko ja koulu. Neristanissa asuivat merenkulkijat, niin laivanvarustajat, kuin kansimiehetkin. Nykyisin Neristan on elävä oikea puukaupunki, jossa on ilo asua.
Sunti virtaa hitaasti kohti merta ja Suntinsuu on vieläkin veneilijöiden suosiossa. Vanhat venevajat ja laiturit ovat edelleen käytössä ja kaupungin venelaitureitakin on Suntin ja meren rajalla. Alue on myös lenkkeilijöiden ja ulkoilijoiden suosiossa.
Vaikka Sunti on nykyään matala ja samea, se on osa tätä vanhaa merikaupunkia ja osa merellistä identiteettiä.
Joskus jotkut visionäärit näkevät Suntinsuussa tornitaloja ja varakkaamman väen asuntoja, mutta toistaiseksi yleinen mielipide on venevajojen puolella ja minäkin saan melkein päivittäin ulkoilla siellä ja veneemme Linneakin on saanut yhdestä vajasta kodin kunnostuksen ajaksi

Runo

Lapsuusmuisto

Se tuntui niin suurelta silloin
nurmikenttä ja keinu tuo.
Ja me juoksimme kilpaa illoin
sinne kentälle keinun luo.

Ja se tuntui niin korkealta
ihan hirvitti pientä kai.
Mutta tuntui jo paremmalta
isän seisomaan viereen kun sai.

Nyt katselen keinua tässä,
polvenkorkuista lautaa vain.
Samoin kävi kai elämässä,
moni pienemmän arvon sai.

Ja tuo pelto, ennen niin suuri,
pari askelta, mitä lie.
Kunpa näyttäisi Korkein nyt juuri
mulle oikean elämän tien.

Että osaisin arvoa antaa
tälle rauhalle, turvalle maan.
Että pienistä iloista kantaa
onnellista sydäntä saan.


Tämän runon kirjoittaja on jäänyt minulle tuntemattomaksi, mutta juuri nyt, kun elämä tuntuu raskaalta, saan tästä lohtua.
Toivon tämän tuovan lohdun ja siunauksen sanomaa teille kaikille.