Omituisia tapoja / neurooseja

Otan vastaan Krisseltä tulleen haasteen ja haastan edelleen kaikki tätä lukevat tähän mukavaan juttuun.
Minullahan ei toki omasta mielestäni ole mitään omituisuuksia, ympäristö vaan suhtautuu oudosti tapoihini ja olen joskus aistivinani jopa lievää ärtymystä perheväessä.

1.Otan aina vesilasin yöksi sängyn viereen, vaikka en tarvitsisikaan sitä. Veneessä ja teltassa tapa aiheuttaa hankaluuksia. En myöskään juo pullon suusta, vaan aina lasista.

2. Juttelen itsekseni, tai omasta mielestä koulutan koiraa."Alma pieni, mennäänkö ulos vai haluatko olla sisällä. Siis haluat olla sisällä, mukava kun kerroit, voidaan tässä istuskella ja lukea lehtiä yhdessä"

3. Minä myös haluan sipulin jauheena! Kamalaa, jos ruuasta suuhun tulee tiskirätin palaa muistuttava limalöntti. Mutta lihakeittoon pitää ehdottomasti saada ketsuppia.

4. "Äiti täällä, onko kaikki hyvin?" Tätä lausetta viljelen ahkerasti monta kertaa viikossa. Tähän tytöt sanoisivst liiotellusti, että monta kertaa päivässä.
Nuoremman vakiovastaus on :"Ei ole, makaan rähmälläni katuojassa pää kainalossa!! Mitä ihmettä sä oikein kuvittelet?"
Samaa kysyn myös mieheltä,joka sanoo:"miltä näyttää"

5. Puhun samoja asioita moneen kertaan ja kysyn samat kysymykset, enkä sitten muista kysyneeni, saatikka saaneeni vastauksia.
Tähän voi sitten harjoitella marttyyrin osaa, minua kun ei kukaan kuuntele, eikä vaivaudu vastaamaan kun kysyn.

Tässäpä osa omituisuuksista, ehkä niitä on muitakin, mutta en muista. Kuopus sanoisi tässä kohtaa: "Et tietenkään, kun sulla on piuhat sekaisin."
Joskus on ihan hyvä, että ms-tauti aiheuttaa muistiongelmia, eihän kaikkia outouksiaan tarvitse muistaa.

Elämä on ympyrä

Isäni suvussa isoisää sanottiin tuoraksi ja äitini suvussa äijäksi. Pohjalaisen ja karjalaisen suvun jälkeläisenä minä kutsuin isoisääni Ukiksi.
Ukki syntyi kotitalonsa peräkamarissa tammikuussa 1900, maatalon toiseksi vanhimmaksi pojaksi.Työtä oli paljon ja sisarussarjakin oli suuri. Ukkini lähti maailmalle 20-luvulla, meni naimisiin ja sai kolme poikaa. Sotaan ehti perheen koko miesväki,isänikin 17-vuotiaana. Elämäntyönsä Ukkini teki Mikkelissä maataloustuotteiden myyjänä.
Toinen isotädeistä täytti kuusikymmentä vuonna 1974 ja Ukkini matkusti häntä onnittelemaan. Kesken sisarensa juhlan häntä alkoi väsyttää ja hän halusi levähtää hetken. Vähän ajan kuluttua häntä mentiin katsomaan ja todettiin että Ukki oli lähtenyt taivaan kotiin.
Ympyrä oli sulkeutunut, kierros maailmalla tehty, Ukki kuoli samassa kamarissa, samaan sänkyyn missä oli syntynytkin. Nyt talo on autio ja piha tyhjä, mutta hirsiseinillä on tuhansia tarinoita.
Teille ystävät halusin kertoa tämän ja näyttää tuon kamarin ja sängyn, joka on niin paljon nähnyt.

Suloisen haikeita mietteitä

Tässä lähisöllä on talo, joka kuuluu iso-tädeilleni.Sukumme jäseniä on asunut tilaa ainakin vuodesta 1732. Nyt talo on ollut autiona useita vuosia ja yli yhdeksänkymppiset tädit ovat vanhainkodissa.Nämä kaksi neitiä pitivät tilaa kahdestaan muiden sisarusten lähdettyä maailmalle, Austraaliaa ja Amerikkaa myöten.Aika työ naisilta, aikana jolloin ei ollut lypsykoneita, eikä muitakaan vempaimia. Vesikin navettaan otettiin vinttikaivosta ja lirutettiin puista kourua myöten lehmille. Tonkat pestiin kaivolla, samoin vaatteet, sisällehän ei tietenkään tullut vettä. Muistan kuinka punaiset olivat tädin kädet, kun hän kovalla pakkasella oli kaivolla tonkanpesussa.
Nyt piha on hiljainen ja heinittynyt, navetta romahtamispisteessä, mutta sisällä talossa kaikki on paikallaan. Verhot ikkunoissa, liinat pöydillä, räsymatot lattioissa ja Myrnat pöydällä, saavat aikaan tunteen, että tädit ihan kohta tulevat navetasta kahville.
Lotta-puku naulassa puhuu omaa tarinaansa ja vuonna 1926 kuolleen sisaren nukke kaapin päällä omaansa. Sisaruksia oli kolmetoista vanhin syntyi 1898 ja nuorin 1920,
kahdeksan heistä eli aikuiseksi ja nyt on jäljellä enää kaksi.
Minulla on aina jotenkin harras olo, kun käyn talossa. Aika pysähtyy ja oman maailmansa ja aikansa rajallisuuden tuntee erityisen hyvin. Samoin paikkansa ketjussa joka kulkee sukupolvesta toiseen.

Ilta tunnelmia

Tälläinen on olohuoneemme nyt. Tapetit ovat vielä hakusessa, ja yksi seinäkaappi on tilattu.Verhot sain paikoilleen muutama viikko sitten ja jos Mimosamamman verhot vaihtavat paikkaa, muuttavat ne meilläkin. Olohuoneen vanhat verhot ovat nyt vessassa ja entisessä kodissa ne olivat makuuhuoneessa ja välillä tyttärellä lainassa. Nyt 0lohuoneessa on minun rakkain huonekaluni, tyttäreni tekemä astiakaappi.
Tyttöni on taitava puuseppä ja myös erittäin taiteellinen. Takan edessä oleva jakkara on hänen suunnittelemansa ja reliefi seinällä on myös hänen käsialaansa.
Ulkona sataa ja on pimeää, mutta täällä sisällä on keskeneräistä ja kodikasta.

Vene ylös

Nyt on syksy tullut ja pimeys, ihan kirjaimellisesti. Yleensä olen syksyihminen, mutta tämä syksy on harvinaisen raskas ja surullinen.
Syksy saapuu meille ja kesä päättyy tasan silloin kun vene nostetaan pukeille je peitetään suojaan talven tuulilta ja tuiskuilta. Olo on itselläkin kuin kuivalla maalla olevalla veneellä.
Syksy on mielestäni parasta veneilyaikaa, meri on arvaamattomimmillaan ja kauneimmillaan.
Sieniä olemme keränneet lähisaarista, nukkuneet aatojen loiskiessa veneen kylkiin. Olemme seilanneet pimeässä ja istuneet tulilla paistamassa lättyjä. Olemme tavanneet oikeita merimiehiä ja-naisia, sellaisia jotka osaavat olla yhtä luonnon kanssa ja kunnioittaa sitä.
Veneily on yksi tärkeistä asioista elämässäni ja juuri tämä meidän tapamme veneillä tuntuu oikealta. Meidän Vanamomme on vanha ja hidas putputtaja, sen kyydissä ei ole kiire minnekään. Veneilyssä ollaakin jo perillä kun ollaan matkalla. En voisi kuvitellakaan nauttivani pikaveneestä enkä luksuspaatista.
Nyt Vanamo odottelee kevättä ja uutta maalipintaa kuivalla maalla, mutta aivan varmaan se odottaa kanssani uusia retkiä.

Tunnelmia Ainolassa

Sisareni perheen ihana lomapaikka, vanha torppa, on aina matkojemme suosikkikohde. Nytkin saimme nauttia sisareni vieraanvaraisuudesta perjantai-illasta sunnuntaihin.
Minun oli alunperin tarkoitus kuvata tekemiäni käsitöitä ja maalaamiani ruusuja sinisen kaapin ovissa. Tämä tunnelma on kuitenkin niin ainutlaatuinen ja ihana, vanhat hirret ja kauniit esineet, että ajttelin laittaa enemmänkin kuvia. Nauttikaa, paikka on upea. Kuvat tosin eivät tee täyttä oikeutta vanhalle torpalle, mutta syy on ainoastaan huonossa kuvaamistaidossani.

Oon kotona taas.....

Olipa taas mukava tulla kotiin.
Olimme, minä, mieheni ja Alma-koira, muutaman päivän reissussa. Ensin kävimme sisareni mökillä ja sitten Kotkassa ja Seinäjoella katsomassa tyttäriämme.
Kotiintulo tuntui hyvältä jo siitäkin syystä, että saimme huomata lastemme asioiden olevan kunnossa. Kumpikin on kotiutunut uudelle paikkakunnalle ja viihtyy työssään.
Minä olen kova huolehtimaan ja tietysti kannan turhaakin huolta tytöistäni. Nyt kotimatkalla tunsin ensimmäistä kertaa oloni rauhalliseksi ja pystyin ajattelemaan, että nuoreni pärjäävät omillaan ja ovat saaneet elämänsä mieleisekseen. Tottakai hössötän ja huolehdin jatkossakin ja yritän olla tukena, jos tarvitsevat, mutta nyt tunnen kasvatustehtäväni päättyneen. Voin olla tuki, mutta nyt kahdelle itsenäiselle aikuiselle naiselle ja heidän ehdoillaan.
Tämä tuntuu todella hyvältä!!!!!
Kotkassa Olga ja Alma koiruliinit tapasivat ensimmäistä kertaa. Kaksi päivää riitti menoa ja meininkiä. Koiramainen leikki jatkui aina niin kauan, että molemmat väsyivät, ottivat pienet torkut ja jatkoivat taas. Olga osasi hienosti varoa otteitaan, ettei satuta Almaa, heillä kun on melkoinen kokoero.

Ikkunat ovat valmiit

Nyt on säkillinen tilkettä laitettu ikkunanrakoihin ja liimattu oikein vanhanajan ikkunapaperit. Nyt voi talvi tulla ikkunoiden puolesta.
Sisällä kaikki on alkutekijöissään ja minulla alkaa olla kiire päästä sisustamaan.
Olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen ostin uudet verhot, vaikka huoneita ei ole tapetoitu, eikä listoja laitettu ja katotkin on maalaamatta.
Kirjastoon olen ripustanut verhot joihin olen merkannut kukkakuvion. Mallin löysin vanhasta mallikirjasta. Kirjontatyöt ovat mielestäni kauniita ja ajattomia.
Tässä vähän alkua käsitöiden kuvaamiselle.

Omakuva

Joku kaipaili kuvia blogiin ja minä päätin julkaista omani.
Kyseisen muotokuvan sain viisikymppislahjaksi ystäviltä ja totta vieköön se on näköiseni. Olenhan tietysti ihana ja enkelimäinen, mutta siipiä minulla ei sentään ole ja sininen kruunukin on vain synttärin kunniaksi. Naiselliset kiharat olen hävittänyt, mutta uhkeat muodot eivät ole hävinneet mihinkään, ne päinvastoin ovat lisääntyvä luonnonvara. Eräs miespuolinen ystäväni kuvaili tyyppiäni naisellisen runsaaksi. Taiteilija on kyllä siloitellut kasvoja melkoisesti, minun kasvoissani näkyvät kaikki elämän murheet, sairauksien mukanaan tuomat kivut ja turhienkin huolten aiheuttamat rypyt. Selkä on kumarassa kepin kanssa kävelystä, mutta mieli on useinmiten valoisa ja elämälle utelias.
Ohessa muotokuvani on päässyt samaan kuvaan Titiltä saamieni arpajaisvoittojen kanssa, ne todella riemastuttivat ja toivat iloa päivääni ja aivan varmasti löytävät paikan kodissamme

Kivaa on

Vastaan minäkin haasteeseen,( kiitos Krisse)
Viisi asiaa pakastimessani:
- mansikoita
- omenasosetta
- hirvenlihaa
- kalaa
- kakku
Viisi asiaa vaatekaapissani:
- ainakin viisi raitapaitaa
- pellavatunikoita viisin kappalein
- vain kahdet pellavahousut
- kotihousuja
- vain kolme hametta, eikä niitäkään pidetä
Viisi asiaa autossani:
- vesipullo, koiraa varten
- kantokoppa, koiraa varten
- talouspaperia, yleensä koiraa varten
- raksuja, nekin koiraa varten
- inva-lupa, ihan itseä varten
Viisi asiaa laukussani:
- nenäliinoja, olen herkkä itkemään
- kamalasti karkkipapereita, olen karkki-syöppö
- silmälasikotelo, yleensä lasit unohtuvat kotiin
- lompakko, sisältää enemmän valokuvia kuin rahaa
-lääkkeitä, kaiken varalta

Ohjelmatoimisto Alma

Tänään on ollut sateinen päivä. Aamu alkoi jo kuudelta, kun Alma halusi ulos ja sitten tietysti ruokaa. Koiranraksut häviävät kupista noin kymmenessä sekunnissa ja heti pitäisi olla lisää. Tuo piski on pohjaton.
Mies on pari yötä sairaalassa tutkimuksissa, joten minulle jäävät nyt kaikki nekin työt mitkä hän yleensä tekee. Ja koska nyt on torstai, on vielä keramiikan teko päivä. Ihanaa, kolme tuntia sain tolskata saven kanssa, se vasta on terapiaa se!
Huomenna on vuorossa posliinin maalaus. Mukavaa puuhaa sekin.
Koiran on tänään ollut pakko olla yksin ja pärjäsihän tuo. Sai koiraportin yksin auki, pissasi olohuoneen matolle ja kirjaston matolle ja eteisen matolle, mutta ei sanomalehdille joita olin laittanut valmiiksi, eikä paljaalle lattialle. Sanomalehdet oli silputtu ja levitetty joka huoneeseen ja koira-parka niin väsynyt kaikesta touhusta, että nukahti kesken leikin.
Iltalenkin aikana satoi ja nirppanokka-pentu piti kantaa ulos, sitten lenkki ja sitten taas piti kantaa sisälle. Arvatkaapa vain, minkä näköinen on valkoinen anorakki kantamisen jäljiltä.